Torstai 5.10.

Aiai, torstai. Taas yksi päivä lisää. Jos joutuisin nimeämään tämän viikon päivistä normaaleimman, se olisi torstai. Tänään ajattelin ensimmäistä kertaa että, ei helvetti, tämähän loppuu hyvin pian. Kouluarjen ja tekemättömien kouluprojektien paino alkaa taas tuntua. 7:15 herätyksestä en ole kyllä päässyt vieläkään yli. Tosin sama pätee ihan normaaliin 8:00 herätykseen, olen aina ollut enemmän iltaihminen. Tänään mietin myös ensimmäistä kertaa, kuinka väsyttävää tämä on. Päivän, joka kestää vain 8:15-13:15 pitäisi olla kuin lomaa mutta jostain syystä väsyn vielä enemmän kuin väsyisin normaalina 8:30-16:00 päivänä. Jotkut ovat täällä ovat valittaneet huonosta sisäilmasta, mutta en usko sen vaikuttavan minuun. Samaahan on Runon koulustakin sanottu. Osasyy voi olla, että joudun seisomaan paljon enemmän kuin normaalisti, juosten pöydästä toiseen auttamaan oppilaita. Mutta osa tätä on myös henkinen. Tässä työssä on suuri vastuu, vaikken mitään olekaan allekirjoittanut. Tiedän, että en pysty kaikkeen. Loppupelissä, se on oppilaista kiinni. Mutta yritäppä kertoa tätä alitajunnallesi. Kyllä se tuntuu pahalta jos ei osaa auttaa, ei pysty tekemään tehtävästä ymmärrettävää. Mutta kuten eilenkin, tämä alkaa suistua raiteilta. Joten takaisin tähän päivään ja tämän päivän tapahtumiin. Tänään pidin koko viikon toisen tauon. Eli kyllä, TET harjoittelijat ovat hierarkian alapäässä. Tietysti he ovat. Tällä kertaa Osku jäi kanssani tauolle, joten tauko venyi huomattavasti pidemmäksi. Puhuimme puoli tuntia lakkaamatta kevareista, ja mietin, että tämä viikko on tehnyt hyvää meidän ystävyydellekin. Kun palasin luokkaan, viimeiselle varttitunnille, taululle oli ilmaantunut kuva, merkittävän kauniisti piirretty sellainen. He olivat tekemässä lyhyttä tarinaa, ja kuvittivat sen siinä ohessa taululle. He myös äänittivät tarinan kasetille. Kyllä, kasetille. Jo tällaisen nauhurin näkeminen sai minut iloiseksi. Mutta ennen kuin olin edes onnistunut omaksumaan atmosfääriä, tunti loppui. Ja tarina kerrottaisiin seuraavana aamuna.